Paluu Jasnaan 11 vuoden jälkeen 3•2008
Paluu Pyrenneille 2•2007

Paljon jonotusta, mutta hienoa hiihtoa
Kome miestä, kaksi hopeaa, kaksi pronssia
Kolmimiehinen joukkueemme Kimmo Sarlin, Olof Rytövaara ja Rauli Storm liukui sulavasti Wienin kentälle 1.3. aamulla ja jatkoi SCIJ-bussilla Bratislavan kentälle noutamaan sinne singahtaneita. Odotus jäi lyhyeksi sillä kenttä suljettiin kohta myrskyn vuoksi, joka tappoi Saksassa ja sielläpäin kymmenisen ihmistä.
Jatkoimme siitä sitten kuutisen tuntia Jasnaan, jossa edellisenä päivänä oli satanut vettä. Sade siitä pikkuhiljaa hyytyi hyhmäsi ja tiheni pari päivää. Maanantaihin mennessä lumikattaus olikin ainakin O.K. ellei peräti maittava.
Tiistain GS-kisassa ei jalometalleja herunut: Olof oli 6. ja Rauli 11. Super-seniileissä. Voittaja oli Slovakian Gregor Pucelj, mutta 14 vuotta vanhempi Itävallan alppihonka hävisi vain runsaan kymmenyksen.
Vähemmän seniileissä Kimmo oli yhdeksäs, mutta Slovakian Matjaz Albrecht oli ylivoimainen.
SCIJin pääsihteeri vietiin pulkalla rinteestä, mutta illalla se seisoskeli taas baaritiskillä Marlboro suupielessä
Varsinaiset maailmanmestarit olivat Italian Gisella Motta ja Andrea Mugnaini. Hm! Onpas hirveät sukunimet kummallakin. Ihan kunnon ihmisiä ne kuitenkin oli. Andrea osasi vielä vetää koko viikon ja joukon parhaat lärvitkin voiton kunniaksi. Hänen murtsikkaräpiköintinsä olikin sitten lähinnä nolostuttavaa kasottavaa. Hänen performanssinsa kesti kaksi kertaa niin kauan kuin voittajan maailmanmestari Stanko Milanin Slovakiasta.
Murtsikassa me otimmekin jokainen mitalin. Minä itse Rauli allekirjoittanut hävisin kullan kisojen tiukimmalla erolla ja Olof hopean vielä tiukemmalla. Kimmo otti sen toisen pronssin sanken vakuuttavasti.
Kokonaispojot kertyivät vielä sen verran sopivasti, että Olof sai hopeaa ja Kimmo ja Rauli olivat sarjoissaan viidensiä.
Kokonaiskisan maailanmestareita, siis junnuvoittajia olivat Gisella Motta ja Saksan Ralf Scheuerer.
Tiistai-illan Nations Evening -bileet olivat hurjimmat mitä olen 14 vuotena nähnyt. Monissa joukkueissa oli paljon uusia junnuja, joiden nukkuma-aika oli seuraavalla viikolla. Kylpyläosastolla ja discossa asteet olivat about samlla kymmenluvulla. Discossa kosteusprosentti oli korkeampi, sillä saunassa eisaanut heittä löylyä ja käytös oli muutenkin hillittyä, vaikka naiset makasivat lauteilla alasti selällään. Allekirjoittanut minä itse on laseittaan sen verran sokea ja oli muutenkin sen verran hämärää, ettei psyyken lääkkeitä tarvittu.
Tämä kaikki on

YLÖS

Kisat Pyrenneillä 2/2007
Hävytön diskaus ja vatsatauti pilasivat Suomen tuloksen
Font Romeun hiihtokeskus Pyrenneillä isännöi journalistien kansainvälisen hiihtokerhon kokousta Tammi-helmikuun vaihteessa. Vaikka oltiin Ranskassa, järjestäjä oli Espanjan SCIJ-klubi yhteistyössä Ranskanpuoleisten Pyrenneitten turistitoimiston ja hiihtokeskusten yhteityöelimen kanssa. Tämmöistä se voi olla täällä EU:ssa. Jospa joskus päästäisiin pohjoismaiseen yhteistyöhön ja Suomi, Ruotsi, Norja ja Eesti järjestäisivät kisat yhdessä.

Lumen kanssa oli niin ja näin; luonnonlunta ei ollut sitten hitustakaan, mutta lumetetut rinteet olivat aivan priimakunnossa. Ainoa haitta oli lumetettujen rinteiden vähyys.
Alueella ja valittavanamme oli 8 keskusta. Majapaikkamme Font Romeun rinteet olivat semmoista perhetasoa. Takana oli tosin yksi todella namu musta rinne, mutta sen pilasivat liian huonot lumilautailijat, jotka eivät uskaltaneet tehdä käännöksiä ja antaa laudan leikata, vaan tulivat alas kylki edellä kaapien jään esiin.
Parasta viikossa oli - edellisten Pyrennee kisojen tapaan - ruoka, oltiinhan taas tällaisella mielenkiintoisella vedenjakaja-alueella, missä kahden maan keittiöt sparraavat toisiaan ylimaallisiin suorituksiin.
En ole eläissäni syönyt sellaista määrää ostereita ja ne olivat vain alkupalana.
Ikävä vain, että Noro-virus riehui joukon keskellä. Itse olin kaikkeni antavassa tilassa 2 päivää mm. murtsikakisan aikaan. Etukäteen olin kutakuinkin varma mitalista. Kimmo sairastui onneksi viimeisenä päivänä ja ehti kuitata Mutrsi-kisan kultaa ja yleiskilpailun pronssia.

Kimmo Sarlin opettaa Romanian Lucianaa miten vauhtia hiljennetään alamäessä

Supersenioreissa Veikko Niemi olisi ollut murtsikassa aivan pitelemätön, mutta häthätää keksityn rataharjoittelukiellon nojalla hänet diskattiin. Saman kohtalon koti kestosuosikki Ralf Scheurer junioreissa. Silkasta sympatiasta hän luovutti suurpujottelun hopeamitalinsa Veikolle.
Veikko Starttasi suurpuikkaan, mutta heittäytyi kahden portin jälkeen
.

SCIJ kokoontuu seuraaviin kilpailuihin Slovakian Jasnassa 1.-8. maaliskuuta. Suomi pyrkii silloin kerhon sääntöjen mukaisesti lähettämään joukkueen, jonka neljästä jäsenestä ainakin 1,33 on naisia ja vähintään kaksi kilpailee juniorisarjoissa.
Lähtijöiksi ovat ilmoittautuneet toistaiseksi Terttu Levonen, Mikko Valtasaari, Olof Rytövaara, Kimmo Sarlin, Olli Kangas ja Veikko Niemi. Itse lähden mukaan kiintiön ulkopuolella.

Uusille jäsenille ja jäsenyydestä kiinnostuneille tiedoksi: Osallistuminen yhdistetyn kilpailun molempiin lajeihin on pakollista. Menestystään jatkaakseen ja parantaakseen SCIJ:n Suomen ryhmä kaivannee joukkoonsa vereksiä nuoria voimia. Kerhosta ja siihen liittymisestä on tietoja järjestön www.sivuilla: www.scij.org

Rauli Storm,
SCIJ:n Web Master ja Suomen osaston sihteeri TAKAISIN

Suomen JKHK:n vuosikokous
Holliday Inn Pasila 3.11.2007

SkiExpo Helsingin Messukeskuksessa osoittautui oivaksi houkuttimeksi saapua klubimme vuosikokoukseen. Yhdeksisenkymmentä prosenttia kerhon toimivasta jäsenkunnasta ilmestyi paikalle. Koska kerho ei ole virallinen, kokouksen kulun kirjauskin on epävirallista. Hyviä päätöksiä kuitenkin tehtiin:
Puheenjohtaja Mikko Valtasaari jäi eläkkeelle, muutti Ranskaan ja jätti nuijan tapeltavaksi. Kunnon kisaa ei päässyt syntynyt. Kimmo Sarlin ehdotti Rauli Stormia tämän kansainvälisten suhteiden vuoksi. Rauli kiitti ei vedoten siihen, että kansainväliset suhteet ovat kyllä Suomen SCIJin hyötykäytössa hänen Web Master -toimensa kautta, ja ehdotti Kimmoa, koska tämä on kyllä kolmessa kv. kokouksessa osoittanut erinomaista kv. suhteiden hankintakykyä, ja on hän myös vähemmän ikäloppu kuin aiemmin mainittu henkilö. Sihteerinä Rauli lupasi jatkaa. Kimmo sai yleistä kannatusta ja oli näin äänestyksettä valittu puheenjohtajaksi.
Keskustelu lainehti liplatellen, ei juuri tsunamina.
Talvi- ja muun urhelutuotteiden suurmaahantuoja, Patrol Oy:n omistaja Peder Planting toi tervehdyksensä kokoukselle. Patrol on ollut hyvä näkymätön sponsori ja ansaitsee siksi maininnan.
2008 kv. kokous Jasna, Slovakia, 1.-8.2008
Suomen kiintiö on neljä, mutta halukkaita olisivat Terttu Levonen, Kimmo Sarlin, Olof Rytövaara, Olli Kangas, Veikko Niemi ja Mikko Valtasaarija ja kiintiön ulkopuolella Rauli. Lisäksi halukkuutensa on ilmaissut jo elokuussa juniora Riikka Nurmi, mutta epävarmuustekijänä on vauvanhoitotilanne. Samoin rouva N.N. Uusimaa-lehdestä haluaa jäseneksi/joukkueeseen samoilla varauksilla. Päätettiin, lähettää ainakin kahden paikan lisäanomus virallisen kutsun tultua. Eri maiden klubeissa on ilmennyt haluttomuutta lähteä Jasnaan, joten uskomme lisäpaikkojen irtoavan.
Aloitetaan lobbaus Olof Rytövaaran saamiseksi kv. sihteeristöön vastaamaan kilparatojen suunnittelusta Uros Sostarisin jälkeen. Keinot samat kuin Miguel Aquison presidenttikampanjassa: Positivista esiintymistä kotisivuilla, Olofin tuontia esiin kokouksissa ja yleistä supattelua oikeisiin korviin.
Treeni-ilta järjestetään jonain perjantai-iltana Meri-Teijon hiihtokeskuksessa.
Treenileiri järjestetään sopivasti ennen Jasnan kisoja teemme myös pidennettynä viikonloppumatkana Ylläkselle, jonne kaikki vanhat ja uudet jäsenet ovat tervetulleita.

Rauli Storm